torstai 31. maaliskuuta 2011

Tuottaja tuottaa


Aivan kuten Elisakin toteaa, en minäkään tiennyt ennen opintojeni aloittamista OAMK:ssa mitään tuottajista tai heidän panoksestaan tuotantojen toteutukseen. Vaan nytpä tiedän!

Olen toiminut Aamuviiden postauksen tuottajana ensin yhteistyössä Elisan kanssa ja nyt jälkituotantovaiheessa itsekseni. Loistava elokuvatuotannon tietopankki Elokuvantaju kertoo tuottajien työtehtävistä seuraavaa:

- Tuottaja käynnistää ja päättää elokuvatuotannon.
- Esituotantovaiheessa tuottaja löytää ja kehittää projektin sekä järjestää rahoituksen
- Tuottaja palkkaa käsikirjoittajan (tai käsikirjoittajat) ja valvoo käsikirjoituksen kehittelyä
- Ennen kuvauksia tuottaja palkkaa ohjaajan, näyttelijät ja muun tuotantohenkilöstön
- Tuottaja valvoo tuotantoa kuvausten ja leikkauksen aikana
- Jälkituotannon jälkeen tuottaja voi osallistua elokuvan levitykseen ja markkinointiin



Tuottajan tehtävät ovat tuotannossamme hiukan poikenneet luetelluista, koska kolmen hengen porukkamme sisälsi jo valmiiksi niin käsikirjoittajat, ohjaajat kuin tuotantohenkilöstönkin. Tuottajan hommiin on produktiossamme kuulunut muun muassa niin kuvauksiin liittyvien vakuutusten kuin sponsorien hankkimistakin. Hommat ovat menneet meillä lähinnä niin, että se jolla on ollut kulloinkin aikaa on hoitanut ne.

Pääsin tutustumaan tuotannossamme myös tuotantokansion koontiin. Se sisältää KAIKEN tuotannon aikana syntyneen materiaalin aina käydystä paperisodasta työtiedostoihin asti. Olen koonnut kansiota useita päiviä, metsästänyt sähköposteista palaverimuistioiden ja aikataulujen raakileita, printannut kaikkia sähköisesti tuotettuja tiedostoja sekä vaatinut Mineaa ja Elisaa palauttamaan minulle tiedoston " Esa_kysymykset_24.8.2010_VERS_1.4" Tätäkään tiedostoa ei tietenkään löytynyt, koska olemme olleet pakotettuja keskittymään kaikkeen muuhun kuin tuottamiseen. Mutta ei sillä niin väliä! Ei sitä papereilla leffoja tehdä! Ta daa, tässä se on!



Tuotantonumerolla E360 ja työnimellä "blogidokumentti" kulkeneen produktiomme tuotantokansio! Kaikki (ei-mystisesti-kadonneet) tuotannolliset paperit samassa paketissa työtiedostoineen ja raakile diiviidineen.

Kiitokset tuottaja-assari Reettalle, joka potkaisi projektimme käyntiin 1.5 vuotta sitten, sekä tuottaja-assari Mauralle, joka on vastannut kaikkiin kansion kokoamista koskeviin ja useasti toistamiini kysymyksiin ainakin melkein joka kerta samalla tavalla. Kiitokset myös Elisalle kun pidit tuotantokansion raakileemme edes jonkinmoisessa järjestyksessä tuotannon alkuvaiheessa, sitä oli helppo lähteä täydentämään. Kiitetään nyt vielä Mineaakin online-editin laadukkaasta mapitusmusiikista kun kerran tämä kiitos rulijanssi aloitettiin.

Tuottamisen myötä on taas astuttu reippaana tyttönä oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja sisäinen järjestelijä on tyydytetty ainakin seuraavaan siivouspäivään asti.



3 kommenttia:

Elisa kirjoitti...

Yrittäkää pimittää sitä käsikirjoitus-seinää jossain pimeässä nurkassa..kellarissa ehkä, muumioiden vieressä.

Anski kirjoitti...

Hahhaa! Ajateltiinki, että haluat varmasti museoida post-it seinän! Siellä se on vielä editissä, ei huolta. Ehkäpä viikkaan sen nätisti odottamaan aukojaansa.

Elisa kirjoitti...

Saitko hyvän kuvan siitä tuotantokansioon? Lukijan pyyntö: onko sitä mahdollista nähdä nyt heti? ;)