Sekaisin Banskásta

Syksy on taas tullut. Litterointityöt on saatu loppuun ja tällä hetkellä suunnittelemme hieman jakavamme leikkaustöitä valtavan materiaalin takia. Mietimme hyvää tapaa leikata ensimmäistä raakaversiota ja päädyimme etsimään haastatteluista ne pätkät mitä ehdottomasti haluamme käyttää ja rakentaa jokaiselle päähenkilölle oma tarina. Yksi voisi siten leikata haastatteluja ja toinen käyttökelpoiset kuvituskuvat.

Turhanpäiväiseltä tuntuvien ongelmien ratkominen (nimeltä kovalevyjen ja tiedostojen järjestäminen) vei vielä paljon työtä sillä aikaa, kun itse pääsin hetkeksi opettelemaan dokkareiden saloja koulun järjestämällä intensiivikurssilla Slovakiassa, Banská Bystricassa. Olemme nyt tehneet noin vuoden Blogidokumenttia ja Slovakiassa (n. 10 min) elokuva tehtiin alusta loppuun kahdessa viikossa. Se tuntuu hullunkuriselta ja olenkin joutunut ensimmäiseen syyspysähtymiseen palattuani Suomeen.

Erään slovakialaisen opettajan mukaan yleensä dokumenttiin ei pitäisi rakentaa käsikirjoitusta, koska silloin ihmisistä helposti tehdään sellaisia kuin kuvausryhmä haluaa. Pitäisi vain olla teema ja ihminen, kuvata kaikki, päästä niin syvälle ihmisen sisälle kysymällä kysymykset kaikista aihepiireistä aina niin loppuun asti, ettei vastauksia enää ole. Muuten leffa jää pinnalliseksi ja "elämänlaatikoiden" reunoihin ei päästä.

Suomen ehdoton kanta viime syksynä oli, että käsikirjoitus on oltava. Ilman sitä ei voida kuvata, mutta itse kuvauspaikalla se on kuitenkin syytä unohtaa. Suunnitelmallisuus on hieno ja rentouttava juttu, mutta näissä mitoituksissa enemmän varmaan oppisimme myös Oulussa, kun ottaisimme varastossa olevat kamerat ja kuvaisimme sen sijaan, että sovittelemme ryhmäjakoa tai tarkastelemme kamera-asetuksia ja valikkoja powerpoint esityksistä.

Kuten Blogidokkarissa, kuvasimme kaikki varsinaiset haastattelut käytännössä staattisina, ennaltasuunnitelluissa asetelmissa. Tavoiteena nyt on kuitenkin leikata Iinan, Oton ja Esan haastattelut niin, että paikallaan pysyvää haastattelutilannetta näytetään mahdollisimman vähän. Katsotaan mihin kuvituskuvat riittävät. Syytän viimeistä kahden viikon kellotonta ja kalenteritonta aikaani siitä, että suunnitelluilla käsikirjoituksilla, kuvalistoilla tai aikatauluilla ei tällä hetkellä tunnu olevan paljon käytännön merkitystä.

Nyt vaan pitäisi tehdä sitä mikä tuntuu hyvältä ja muistaa, että jouluun mennessä meillä on oikeasti mahikset tehdä valmis opinnäytetyö (valmis dokumenttielokuva voi olla tietysti asia erikseen).