lauantai 19. kesäkuuta 2010

Merituuli Venäjältä

Havaihduin viime yönä laskiessani, että olin ollut sinä päivänä tietokoneella 20 tuntia 22 tuntisen valveilla oloni aikana (jäljelle jäävä 2 tuntia sisälsi siirtymiset työpaikan ja kodin välillä, sekä ravinnon kiertokulusta huolehtimisen).

Tänä aamuna päätinkin pitää sitten aamuvapaata ja päädyin tähän mielenkiintoiseen jonoon klo 11.00.


Tämä "maailman suurin purjelaiva" Sedov on tällä hetkellä kiinnittynyt Oulun Oritkarin satamaan. Jos joku ihmettelee, Esa bloggarimme välityksellä olen alkanut kiinnostua myös meriaiheista. Äimärautiosta satama-alueelle kulkevassa bussissa huomasin olevani jo yhtä innoissaan kuin lasia lääppivät ipanat ja tajusin meneväni katsomaan jotain todella mageeta.




Kannella kävi pieni tuulenvire ja yritin kuvitella seilaavani avomerellä. Haluaisin nähdä miten laivalla oikeasti toimitaan kaikkien purjeiden veivausten kanssa. Köydet olivat nimittäin aivan valtavia ja niitä oli tuhansia.


Olin niin mielissään raikkaasta ulkoilmasta, että suuri väenpaljous ei haitannut. Hyvä, kun Oululaiset eivät nuku. Se itseni jonottama jono ei muuten ollut mitään verrattuna mihin koitokseen klo 13 jälkeen tulleet ihmiset joutuivat. Ja he jonottivat ennen tätä vielä busseihin erikseen. Tilanteen kehittyminen oli yksi ihmetyksen aiheistani.


Tosi hieno paatti kieltämättä oli. Piristävä ja opettavainen kokemus elokuunkin varalle. Yksi asia jäi kyllä hieman kaivelemaan: merimiehet ja -naiset olivat aivan laittoman nuoria. Mietin koko vierailun ajan, missä oikea karsinkomea miehistö mahtaa olla. Noiden kuusitoistakesäisten kollien täytyy olla kaapattu jostain pimeästä venäläisestä pörssistä laivan esittelyviikonloppujen varalle.


Laivassa kierrellessäni ja venäjän tunkiessa läpi minulle tuli mieleen voisiko poikien mukana lähettää kuitenkin jotain sinne Siperiaan. Minea? Toivottavasti olet hengissä.

3 kommenttia:

Ossi kirjoitti...

Komia paatti oli juu. Ellu pääsi kyllä aika vähällä jonottamisella, meillä meni pari tuntia siihen. Oli letka pikkasen palijo pitempi kuin mitä toi sun kuvaamasi. :)

Terkuin,
Ossi :)

Elisa kirjoitti...

Sinänsä hauska tapahtuma, että suurin osa ihmisistä oli kuitenkin sellaisessa parin tunnin jonossa vielä hyvällä mielellä.

Ossi kirjoitti...

Se hyvä mieli siinä jonossa tuli kyllä selkeästi siitä, että ihmiset pystyivät välillä käymään hakemassa makkaraa, lettuja, mehua, kahvia ja tulemaan takas jonoon. Puhumattakaan niistä 40 Bajamajasta, mitkä olivat myös käytettävissä. :)