tiistai 9. helmikuuta 2010

Epätietoisuus materiaalista

Tänään ollaan ensimmäistä kertaa oikeasti selaamassa videomateriaalia ja hihhuli hei, yksi tärkeimmistä muistikorteista on hukattu/vioittunut/täysin paskana. Joka tapauksessa materiaalia puuttuu.

Online editissä, jossa tällä hetkellä koululla työskentelemme on aika ahdistuneet tunnelmat, kun yritämme miettiä, mistä ongelmat johtuvat. Koululta ei löydy apua Final Cutin käyttöön, eli googlen ja omien turpiemme varassa ollaan.

Aiemmin tänään myös ohjaavat opettajat antoivat varoituksen sanan HD materiaalin ja animaatioiden yhteensovittamisesta. Lähinnä ongelmia voi tulla, kun suuria tiedostokokoja siirrellään ohjelmasta toiseen. HD materiaalin pyörittelystä ei tunnu löytyvän kokemuksia koko talon sisältä, joten pian pitäisi päästä testaamaan myös tekniikkaa.

Nyt kuitenkin painimme käytännössä tämän muistikorttiongelman kanssa. Tällä hetkellä näyttää, että olemme onnistuneet importoimaan eli tuomaan koneelle saman materiaalin kahteen kertaan kirjoittaen ne toisella kerralla väärän kansion päälle. Eli yhden kortin materiaali löytyy nyt tuplana ja yksi puuttuu kokonaan.

Seuraava polkummme kaiketi liittyy mörkö ohjelmiin. Onko kovalevyn jyrättyjen tiedostojen palauttaminen tässä kohtaa mahdollista ja miten se käytännössä tapahtuu.. Vinkkejä, kukaan?

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Aioitte käyttää Final Cutia, mutta ette etukäteen opetelleet tai edes testanneet?

"suuria tiedostokokoja siirrellään ohjelmasta toiseen"

Mitä ongelmaa siinä sitten olisi, lähinnä tulee vain mieleen että aikaaviepää puuhaa, varsinkin jos ei ole kunnollisia editointiin tarkoitettuja nopeita levypakkoja.
Tai SSD-levyjä.

"saman materiaalin kahteen kertaan kirjoittaen ne toisella kerralla väärän kansion päälle."

Miten ihmeessä?
Eri kortilta pitäisi juoksevalla numeroinnilla tulla matsku eri tiedostonimillä - ellette sitten ole käyttäneet kuvausvehkeitä niin että numerointi on pois tai alkaa aina samasta, ts. nollasta joka medialla.

"kovalevyn jyrättyjen tiedostojen palauttaminen tässä kohtaa mahdollista ja miten se käytännössä tapahtuu"

Periaatteessa on, mutta ensin pitäisi selvittää saako ne sieltä alkuperäiseltä medialta, muistikortilta kopsattua ulos uudestaan?

Datanpalautus kovalevyltä/muistikortilta on helppoa, jos ei ole kirjoitettu saman kohdan päälle uudelleen. (Kohta ei välttämättä ole sama vaikka kansion nimi olisi.. levyjärjestelmän kirjanpito hoitaa ne hommat.)
Jos kuitenkin on kirjoitettu yli, niin ihan kotikonstein ei enää olekaan helpointa ja ammattifirman tekemänä käy heti kättelyssä kalliiksi.

Eikö ollut varmuuskopiota? Tai Applessa time machine päällä?

Recovery siis homman nimi jos pitää yrittää tiedostoja penkoa ja palautella.

Esim. http://www.apple.com/downloads/macosx/system_disk_utilities/r3coverdatarecoverysoftware.html

Minski kirjoitti...

Hyviä pointteja.

Kyllähän Final Cut on tuttu (siksi se valittiinkin), HD ei. Käytimme ihan uutta pakasta vedettyä kameraa, jonka saimme käsiimme päivää ennen kuvausreissua. Itsenäinen tiedonhankinta kuuluu oleellisena osana tähän opiskeluun, opettajat kun eivät ihan joka kysymykseen osaa vastata.

Muistikortti on formatoitu varmaan kymmeneen kertaan kyseisen materiaalin kuvauksen jälkeen, joten sieltä sitä ei enää saa. Ainoa mahdollisuus on kokeilla kovalevyn kaivelua.

Tiedostot ovat toki erinimisiä, mutta tällä hetkellä meillä on hukassa 17 minuuttia materiaalia, joka korvattiin toisella erinimisellä materiaalilla. Inhimillinen erehdys käytännössä.

Varmuuskopiointi olis kanssa ihan kiva, mutta koululta odotellaan vielä sitä toista kovalevyä. Tähän ongelmaan se ei silti olisi vaikuttanut mitenkään. Koulussa tietokoneet ja kovalevyt ovat muutenkin vähän eri kunnossa, kuin kotona.

Ja mitä siihen suurten tiedostojen siirtelyyn tulee, ollaan itsekin vähän sitä mieltä, että se ei itsessään ole onggelma. Miksi olisi?

Anonyymi kirjoitti...

Ok, homma siis muuten hanskassa?

Vähän tietty ihmetyttää miksei alunperinkin ollut varmuuskopsuille levyä, olisihan sen voinut itsekin ostaa sikäli mikäli varat sallivat ja nakata lasku eteenpäin, jos mahdollista.

Recovery-softilla kovalevyä penkomaan vain ja toivottavasti sille samalle levylle ei ole nyt tallennettu mitään tai samalla partitiolla ajettu käyttistä..